torstai 23. marraskuuta 2017

And I know I sound dramatic, yeah but I knew I had to have it

Home Malone
Hiljattain tosi moni ihminen on kysellyt, että miksi mä olen niin kiinnostunut rapista. Ja totta tosiaan, se sai mut miettimään mikä siinä niin viehättää. Syitä on monia.
Lately, so many people have asked me why I am interested in rap. That made me wonder, indeed, why the heck this whole scene plays so big part in my life. There are literally so many different reasons it is hard for me to even define.

Se varmasti alkaa jo meidän tanssi studioilta. Kun mä olin lapsi, Pikku G oli kova sana. Ja kuten useat muutkin, mä olin tosi fani. Mutta tosi nopeesti se kyllä feidas sen mukana kun kupla puhkesi.
Seuraava elävä muistikuva mulla on joskus ylä-aste ajoilta. Musta tuli paras kaveri yhden tosi kovan hip-hop fanin kanssa, ja sitä mukaan mäkin rakastuin koko kulttuuriin, musiikista tanssiin ja tanssista seinien maalaamiseen. Se koko skene viehätti.
I think it most certainly starts somewhere in our dance studios. When I was a child there was one Finnish rapper who made specifically music targeted to kids and youngsters. As normally, I did, I totally fell in love. That very soon, however, faded away as the fad broke. The next lively memory for me is in elementary school. I became best friend with this is one guy and he was the ultimate hip-hop warrior. I got so interested not only the rap music but also the other culture which surrounded the music. As a dancer, I fancied hip-hop dancers (Still do, and still shit at hip-hop dancing), all to way to fancy graffiti art. We hang together a lot and I grew up to dig that shit.


Mulla ei ole koskaan ollut ongelmaa olla täyteen pakatuissa paikoissa, mutta hyvin usein mä etsin turvaa silti musiikista. Niin se vaan on, että mä mielummin kuuntelen hyvää musiikkia jos saatavilla ei ole älykästä keskustelua. Kerran ylä-asteen käytävillä hengailessa eräs meidän luokan badass poika tuli mun viereen ja vetäisi mun kuulokkeen pois korvalta ja laittoi sen omaansa. Hän innostui niin kovin siitä, että kuuntelin erästä artistia, että ei meinannut uskoa korviaan. Siitä asti meillä oli samanhenkinen meininki. Meidän välillä vallitsi kunnioitus, josta ei tosin puhuttu koskaan sen jälkeen. On sanomattakin selvää, että rap ei ollut mikään mun ainut elämäni rakkaus vaan mulla on ollut monia irtosuhteita. Niistä pitkäkestoisimmat on olleet post-hard-core ja indie musiikki.
I have never had a problem to hang around in crowded places but somehow I always seek help from music. If I couldn't have an intelligent discussion, I rather listened to music. And once one of my classmates came next to me and ripped my earphone off & put it to his ears. The boy was badass, and cool and sometimes also super annoying but always funny. He got so excited about the fact that I was listening to his favorite artist & I got excited because I felt there was mutual respect there.
Of course, rap hasn't been my only love, but I have had many affairs over the years. Biggest being my post-hardcore phase and after that the indie music.

Nykyään, se että mä diggaan jostakin musiikista, vaatii mä myös tykkään artistista. Mulla on oltava vaivaton suhde siihen musiikkiin ja useasti se samaistumispinta on vaan niin paljon kovempi jos mä vähän tutustun siihen artistiin henkilönä. Jos joku artisti käyttäytyy mua kohtana välinpitämöttästi, tai on lööpeissä esimerkiksi siitä, että on antanut turpaa naiselle, mä tunnen syyllisyyttä sen musiikin kuuntelusta, enkä mä kyl sen takia sitä usein kuuntelekkaan. Enhän mä tietenkään voi olla sata varma, että median antama kuva on sitä totuutta, ja siksi mä tykkäänki paljon sellasista maan läheisimmistä artisteista.
Nowadays, for me to like an artist, I don't like only the music. There needs to be an effortless relationship between me and the artist. If I meet the artist and I can see he acts like total asshole toward me, I really quickly always remember that act when I listen his music, so I seek other artists. I feel guilty listening artists songs that have been for example in negative media attention abusing a woman or whoever. Of course I can not know 100% sure what is going on in the scenes, nor I am not reading all the media outlets to be able to ride in the wave of knowing who is doing and what. But it does have an impact on who I admire.

Sen lisäksi artistin mun korvaan ja silmään pitää olla aito. Mä voin joskus kuunnella kappaleita, jotka ei niinkään puhuttele mua henkilökohtaisella tasolla, mutta ne biisit mitkä on mulle sydämen suurin asia on niitä biisejä mihin mä voin samaistua ja mihin liittyy mun elämän suurimmat muistot. Parhaassa tapauksessa artistilla on samat arvot ja maailman katsomus kun mulla. Se on sama juttu frendeissä, joten miksi mun ihailemat artistit siitä eroaisi.  Koko rap -skene on kasvanut mulle maailman tärkeimmäksi asiaksi viimeisen viiden kuukauden aikana. On niin paljon biisejä, ja hetkiä sidottuna niihin biiseihin, mitkä on kokeneet vaan ne ihmiset jotka on olleet siellä mestoilla. Ne biisit kuullessa mä saan vieläkin kylmiä väreitä.
Ja ihan suoraan sanottuna, mä etsin turvaa musasta.
Ja ilman sitä tunnetta, mä olisin aika helkkarin erilainen ihminen.
In addition to that, the artist needs to be real. I can listen sometimes the songs that have been produced by targeting specific audiences. But mostly, I like people who have same values as me. And that is the same thing with a rap artist.
The whole rap scene has gained a whole new meaning to me during past Summer-Autumn-Winter time. When I still listen to certain songs I get cold shivers.  Those moments shared during listening the songs I have listened has so emotion packed in them that it is impossible to even describe.
And to be honest, I seek safety from music.
And without that feeling, I would most definitely not be the same tarawho, as I am today.

                         INSTAGRAM // YOUTUBE // LOOKBOOK // PERISCOPE// TWITTER