torstai 31. maaliskuuta 2016

WHY DANCING IN THE LAST ROW MAKES YOU A BETTER DANCER?


Mulla on välillä tanssisalilla paha tapa jämähtää samalle paikalle treeneissä. Mä hakeudun todella monesti vähän oikealle puolelle eturiviin tanssiessa, mutta tiedän, että se ei ole aina hyväksi.

Treenasin hetki sitten saman ryhmän kanssa neljä kertaa viikossa. Koska ryhmäkoko oli niin iso, löysin paikan takarivistä, sillä huomasin voivani liikkua siellä paremmin kun eturivin paikassa suuren kysynnän vuoksi.

Se kevät opetti mua liikkumaan ihan uudella tavalla sekä kaupan päälle sain uusia ystäviä takarivistä.
Useasti takarivin mustiin hevosiin ei kiinnitä huomiota treenatessa, mutta paineen alla tyttöjen pettämätön ammattitaito paljastuu.

Kun yhtäkkiä heitin itseni takariviin, koin aluksi massiivisia ongelmia. Koreografian oppiminen oli vaikeaa, koska en puhunut samaa kieltä, enkä nähnyt kunnolla opettajaa. Sen lisäksi huomasin tanssimisen olevan paljon haastavampaa takarivissä. Siellä ei riitä, että keskittyy korjaamaan omaa liikerataa peilisistä vaan sen lisäksi pitää pystyä sulkemaan useat tanssijat pois edestä. Jos joku kämmää, ei itse voi kämmätä. Eturivissä tätä ongelmaa ei ole, koska olet kaksin peilisi kanssa.
Yhdeksäntoista vuoden eturivissä tanssimisen jälkeen takarivin jamit laittoivat pohjosen likan polvilleen.

Kevään aikana huomasin kehittyväni nopeammaksi oppijaksi, kärsivällisemmäksi, sekä nöyremmäksi. Kun astelee takariviin näkee kuinka paljon voi vielä oppia muilta tanssijoilta.
On selvää, että takarivissä ei voi tukeutua muihin, vaan töitä on tehtävä kahta kauheammin. Se on ainu tapa kehittyä viimeisessä rivissä.

Tällä hetkellä olen taas jumittunut eturiviin.
Ja uskon, että nyt on aika nöyrtyä ja lähteä takariviiin.
- Mielellään niin, että hippulat vinkuu

In a dance studio, I have a bad habit to stuck in one place. I usually stay in the first row and right hand sided. This is not good. 

There was a time when I went first time to the last row ever in my 19-year long dance life. I went there because I found more space there. The spring taught for me to move in a new way, but it also gave me new friends. Most likely, you don't keep your eye on the black horses who dance on the last row, but when you put the group under the pressure you will notice them. Because they shine.

When all the sudden, back then I threw myself to the back row I found myself in the middle of huge troubles. Learning the choreography was more difficult because I didn't speak the same language, nor saw the teacher really well. In addition, I noticed that my focus was not as good as in the first row. In the first row, you have to only focus on yourself and the mirror. In the last row, you have to focus on yourself and try to switch off everybody else around you. The easier thing to say than to do. If somebody in front of you makes a mistake you can not make it. In the first row, this is not a problem. After 19 years of dancing, going first time in the other row than first one (in this case last) the last row dancing parties made me fall on my knees.

During the semester I found myself learning the choreographies easier, it taught how to be patient and how to be humble. When you go to the last row you suddenly see how freaking amazing everybody else are. You see how much you have to learn.
It is clear that when dancing on the last row you can not trust everybody else. You are forced to trust yourself and you have to work even harder.
It is the only way to maximalize the improvement of your skills.

I am stuck in the first row again.
And I think it is time for me to be humble and go to the last row again.                                                                               

                                    INSTAGRAM // LOOKBOOK // PERISCOPE// TWITTER // ASK