tiistai 15. joulukuuta 2015

I'm just tryna get you out the friend zone


Älä koskaan kysy tanssijalta, kenelle koreografia on suunnattu.
Se on liian henkilökohtaista.
Joskus kerron sen vapaa-ehtoisesti tosin, mutta todella harvoin.

Kirjoitin viimeksi täällä siitä miltä tuntuu tanssia.
Aloitettin tekemään uutta koregrafiaa tänään.
Se upposi suoraan sieluun.

Vaikka aina uusi koreo tuntuu mahtavalta, tänään se tuntui super erityiseltä.
Se on sensuelli ja se puhutteli.
Sillä oli suora yhteys omaan elämääni.
Yritin kohdistaa sitä aivan muille, mutta uudelleen ja uudelleen melankolisten tahtien soidessa mieli palasi samaan henkilöön.
Miksi?
En osaa sanoa.

Lopulta annoin sen palata.
Kun saa karata todellisuutta kahdeksi tunniksi  viikottain, teen sen varmasti.

Pop-jazzissa viehättää yksityiskohdat.
Se kyltymätön jokaisen boom-kahin kuuleminen, sekä artistin hyvässä valossa esille tuominen.
Siinä viehättää sen tarve rauhoittua ja olla paljon lähempänä ja intiimimmässä suhteessa katsojaan, kun esimerkiksi henkilökohtaisissa nykytansseissa.

Nykytanssia tanssiessa olen joko roolissa, tai todella ylimitoitettu oma itseni.
Pop-jazzissa olen poikkeuksetta se Tara jonka näette myös kävelevän kadulla.
Se Tara, tai Trina, Ratamo, Taramon ja tarbe joka ostaa kaupassa mansikoita ja mustia alusvaatteita.

Kun kävelin studiolta kotiin, tuntui, että joka kolmas askel osui maahan koska olin niin intoa täynnä.
Tanssimisen tärkeys ei ole koskaan ollut vähäpätöisessa asemassa mun elämässä, mutta täytyy sanoa, että tänä päivänä se on täysin uudella levelillä.

Tanssi on ollut mulle mun koko elämän se tärkein juttu.
Ja joskus ihmisten on vaikea ymmärtää sitä.
Mutta jos joku ehdottaa, että hylkäisin elämän tärkeimmän asian, joka on koko maailmankaikkeuden syy olla olemassa, tiedän olevani väärässä seurassa.

//We have amazing new choreography. Okay, let's be honest I say this all the time, but in this time it is incredible. It talks to me. It talks to my soul. There is one special person that my mind keeps searching while I dance. I rarely tell people who that person is, but in this time I eager to do it. However, I am not sure whether it is wise thing to do. Even though I try to think others too, I absolutely can not. The thing that fascinates me about pop-jazz is all the details. The hearing of the eternal boom-kah's and the thing how to be able to show the artist in the best light so far. The thing how in pop-jazz you just have to be yourself. Not a bird, not a person who has escaped from a mental hospital, not a Christmas tree, nor alien. Just you, and once that is enough. 

Dancing has always been the most important part in my life.
And sometimes people do not get it.
And if someone dares to suggest for me to abandon the most important thing I have in my life, the reason why to exist, I know I am with wrong people.

                                INSTAGRAM // LOOKBOOK // PERISCOPE// TWITTER