tiistai 1. joulukuuta 2015

I absolutely can not do this, but I am doing it anyway

Hei hunajakilppikset!

Mä oon kohta lähdössä studiolle treeneihin, mut sitä ennen ajattelin tulla moikkaamaan teitä. Oon ollut viime päivinä niin energinen, että en käsitä. Kävin tänään vetämässä niin hyvän jalkatreenin, että meinasin kesken itkeä onnesta! Tähtiä, saippuakuplia, shamppanjaa ja sen sellasta, no kyl te tiiätte. 

Mä oon niin kiitollinen siitä, että mun energiat alkaa olemaan kohdilla ja vihdoin tuntuu, että kroppa alkaa olemaan palautunut. Oon myös ollut hurjan inspiroitunut kaikesta. Oon katsonut monia monia upeita koreografi juttuja youtubesta, ja pitkästä aikaa tuntuu oikeesti et on taas palo tekemiseen.
Ehkä myös se, että esitän sen soolon 11 päivä täällä Tallinnassa lämmittää mun sydäntä.
<3.
Se on suuri kunnia mulle.

Vaikka sitä tässä iässä pitäisi jo tietää, että jos hetken kaikki maistuu puulta, ei niin tule olemaan koko loppu elämää, mutta kyllä se kieltämättä laittaa polvet vähän tutisemaan kun treeneissä tekisi mieli vapaaehtoisesti heittää polvisuojat seinään ja sanoa, että nyt riittää kun on tällainen pää-ääliö ettei liikkeet mene päähän niin menen vaikka joogaamaan koska elämä.

MUTTA NYT (tauno) PALO ON PALANNUT!
tehnyt comebackin suorastaan!
Mutta oli mulla siis ihan oikeetakin asiaa.
Halusin puhuu teille jostain niin tärkeästä asiasta kun itsevarmuus.
Tossa alku syksystä mun ympärillä pyöri ihmisiä joiden itsevarmuus on varmaan miinuksen puolella.
Symppiksiä ihmisiä, mutta samaan aikaan niin sydäntä särkeviä.
Mun sydän oli särkyä, kun kuuntelin jengin itsensä mollaamista päivästä toiseen. Ei ole rintoja, tai tarpeeksi pitkää tukkaa. On rasvaa, ja on lihonnut.
Joskus kun kuuntelee ihmisten vihaisia sanoja, niiden läpi vaan niin herkästi näkee että on niin suuria ongelmia itsensä kanssa, että pitää jollain tavalla yrittää painaa toisia ihmisiä alas päin.
Se oli todella herättävä hetki.

Se sai mut ajattelemaan mun omaa elämää.
Mä en ole joutunut painia koskaan teininä kamalan epävarmuuden kanssa. Mä uskon, että se jäi multa kokematta sen takia, että mä olin onnekas ja sain kasvaa aktiivisessa ja turvallisessa ympäristössä.
En mä sano, että mä menen joka aamu peilin eteen ja katson että siinäpäs on pidettävän näkönen kymppi plussan muikkeli, mutta en mä myöskään ikinä hauku itseäni.
Mä en voisi tehdä sitä itselleni.
Kroppani on tärkeintä mitä mä omistan, enkä voisi kohdella sitä kaltoin vapaaehtoisesti.
Kerran sitten kuunnellassani näitä myrkyllisiä sanoja, mä sanoin että nyt riittää.

Kerroin, että mä en ikinä halua puhua mun omasta kropasta tuolla tavalla.
En menisi ikinä sanomaan jonkun toisen kropasta että oletpas sinä nyt aivan liian X:n muotoinen.
Miksi sitten ikinä tekisin sen itselleni?
Hyvän itseluottamuksen voi feikata tiettyyn pisteeseen asti toimivaksi.
Sellaisen hyvän kuoren voi hankkia kuka vaan, mutta aitoon itsevarmuuteen vaaditaan kovasti duunia ja itseensä tutustumista. Musta tuntuu, että se on asia jonka kanssa on tehtävä jatkuvasti töitä, että sitä voi ylläpitää.
Ja sekään ei tarkoita sitä, että joka päivä hyppii innoissaan, että kuinka mahtava on.

Jos itseluottamuksen kanssa ei tee töitä, heikko itsetunto voi alkaa oireilemaan.
Epävarmuutena, kuoreen vetäytymisenä, syömishäiriöinä, mitä näitä nyt on.
Mä skippaan kaikki liibalaabat siitä kuinka jokainen on kroppa on kaunis omalla tavallaan.
Kyllä te sen jo itse tiedätte.
Mun mielestä asia on niin yksinkertainen, että jos jokin asia omassa elämässä mättää, sen kanssa voi yksinkertaisesti tehdä töitä. 23 vuoden aikana ei ole vielä tullut vastaan asiaa josta en selviä.

Monta kertaa olen kyllä miettinyt, että ei helkkari nyt tästä ei tule kyllä yhtään mitään.
Mutta kyllä siitäkin vaan tuli.
Mites sitten ne kerrat kun on tullut vedettyä nugetteja tossa mun olohuoneen matolla alusvaatteissa räkä poskella, ja kelattua, että jos nyt vaan olisi 100 koiranpentua ei tarvisi koskaan nousta.
Jossain vaiheessa on kuitenkin tullut noustua.
Se on vähä niinkuin se juttu elämässä.


Sama juttu on sen itsevarmuuden kanssa. Menee kauan rakentaa se, eikä se automaattisesti ole huomenna valmiina odottamassa palkintohyllyllä, että sitä pääsee sitten oikeen urakalla kiillottamaan. 
Tie on pitkä ja vaikea, ja jossakin vaiheessa varmasti tulee taka pakkia, mutta mitä sitten?
Jokainen epäonnistuminen on todiste siitä, että sinä _itse_ yritit.
Milloin epäonnistumisesta, edes tuli jollakin tavalla hävettävä asia?
Se on tasan todiste yrittämisestä, eikä mitään muuta.

Mä tiedän, että siellä ruutujen toisella puolella on varmasti ihmisiä jotka kelaa, että kun Taralla kaikki menee niin putkeen, että ei varmana ole koskaan epäonnistunut. Hyvät tähdet varmaan olleet asialla lokakuun seittämästoista sillon 23 vuotta sitten.
Harmi murtaa taika, mutta se on väärä oletus.
Mä olen epäonnistunut MILJOONIA kertoja. Mä varmasti epäonnistun jossakin joka päivä.
Olen luultavasti epäonnistumisen maisteri.
Mä en ikinä olisi saavuttanut sitä kaikkea missä mä olen, jos en olisi valmis ollut yrittämään.
Valmis epäonnistumaan.
Se on vaan vähän niinkuin tän elämän juttu.
Ainut asia tosin mikä merkkaa, on se jäänkö mä sen epäonnistumisen jälkeen kuukaudeksi niitä nugetteja tuohon lattialle syömään ja välttelen tulevia epäonnistumisia vai meenkö elämään mun elämää.
Mä olen aina valinnut elämän. 
Suurimmaksi syyksi siksi, että nugetteihin kyllästyy, ja olen aika impulsiivista sorttia..

Sen mä haluan sanoa, että jos haluatte olla iloisia ja itsevarmoja, kunnioittakaa itseänne.
Poistakaa elämästä kaikki sellaiset negatiiviset tekijät, jotka hidastaa teidän itsevarmuutta.
Hyvä itsevarmuus on jotain niin arvokasta, että sitä ei joka kadunkulmassa myydä.

Rakkautta!

ps. Menkää tykkäämään sen tanssiryhmän jota osana olen FB sivuista, voitte ehkä nähdä jonku tutun muikkelin siellä esim profiili ja kansikuvassa ;) PAINA TÄSTÄ, PÄÄSET SIVULLE

// Hey my loved ones, my dear super über lovely honey turtles! What's up? I am currently drinking coffee and being happy as ...... because finally I feel so energetic. I feel like all my power is back, and I am so inspired by dancing and going to the gym and everything. Super grateful and happy. 
But I also wanted to discuss with you about something that is really important to me. It is self-confidence. This Autumn I got really the wake-up call that there are so many people in this planet that are not happy with themselves. It broke my heart. I felt like going to vomit when people spoke so dirty words about themselves. Too much there, too little there. Finally, it was enough. I told that I could never ever ever talk about other people like that. Why would somebody then do it to themselves? Self-confidence, the way I see it, is that it is never ready. You have to be ready to build it constantly. But the more you built it, the more it feeds you. The more it feeds you, the more it makes you alive and happy. Please do not talk shit about yourself (or other people, obviously) because you are only making your own thoughts dirty. 
Promise to me, please don't. 
I was in a very good position, I grew up in really active and caring environment. I was able to avoid all the self-confidence problems. And I know, there is people reading my blog and thinking that oh she must be one lucky girl. Never failed. I am so sorry to break the spell, but that is total balderdash. I have failed miserably during my short life  MILLION times. I have been eating nuggets in my living room's carpet only my underwear on and thought that I won't ever rise from here. But then I rose. Like I always do, and so should you.


LOVE Y'ALL!! please remember to shine

ps. I will be performing in the old town of Tallinn 11th December. The awesome and lovely group that I am honored to be part of is going to be there. You should come as well! Meanwhile you can like the group's page you can see some familiar face there ;) PRESS HERE

                                           INSTAGRAM // LOOKBOOK // TWITTER