keskiviikko 18. marraskuuta 2015

I don't want you to save me. I want you to stand by my side as I save myself.


VOI MURUT!
miten mennöö?

Tänään on ollut historiallisen kiva päivä. Ei ole tapahtunut mitään sen ihmeempiä, mutta silti ollut jotenkin tosi sympaattinen päivä. Olin treenaamassa meidän uutta koreota (härre se on upea!), salilla, kaupassa, sekä lueskellut sisätiloissa kynttilöitä polttaen samaan aikaan sateen kopistellessa kattoa.


Salilla oli aika muikeet treenit! Vedin niin kamalan jalkapäivän, että en meinannut päästä venyttelymatolta enää ylös. Mua pelottaa herätä huomenna.
AUTTAKAA!!!
Salilla oli myös maailman sympaattiisin venäläinen mummeli, jonka kanssa treenailtiin sivu vatsalihaksia yhdessä. EN kestä, hän niin paransi mun päivää!!


Saltsun jälkeen mun piti lähteä käymään noppaa kaupassa. Eilen eräs kampaamo täällä tallinnassa halusi tarjota mulle hiushoidon. Menin kampaamoon hyvin avoimin mielin ja mulle tehtiin sellainen botoksi-kreatiini hoto hiuksille. Niistä tuli niin hyvä mieli, tuntuu ihan prinsessalta.

Hoidon jälkeen ei hiuksia saa pestä kolmeen päivään, ja senkin jälkeen hiukset pitää pestä sulfaatti ja parabeeni vapailla shampoilla. Siispä otin kaikki mun 15 pulloa tarkasteluun ja etsin jokaisen pullon takaa "shampoo sisältää" kohdan.
Härregyyd. Sitten alko ongelmat.
Mistä helkkarista mä tiedän onko ethylhexyl methoxycinnamate sulfaatti. Entäs lauroyl glutamate tai salix nigra? Istuin niiden viidentoista pullon keskellä luin näitä ääneen ja nauroin.
Sitten suosiolla kävin ostamassa shampoon jossa luki sulfaatein kokosin kirjaimin sulfaatti vapaa. 
Joten all good valtakunnassa
:-D

<3
PUSUJA!