maanantai 14. huhtikuuta 2014

sunnuntai blues


Moi. Oletko maailma kuulolla?
Kello löi hetki sitten kaksitoista ja täällä peittojen välissä on oikeastaan aika lämmin.
Fiilistelin koko päivän soundeja ja liikkeitä mun peilikaapin edessä.
Ja sitten illalla iski kunnon sunnuntai bluesi. Ja nyt ei puhuta siitä musiikista missä voi taivuttaa päätä taakse ja tuijottaa maailmaa väärinpäin ruskettuneet käsivarret sumuista siideriä hamuillen.
Se sellainen bluesi olisi kamalan kiva.

Kun mulla oli vieraita, luin mun notebookista rivejä.
Mä en suostu antamaan niille nimeä, mutta parhaan ystävän mielestä ne ovat haikuja.
Toinen sanoi, että mun pitäis kirjoittaa niitä tänne.

Mutta takaisin siihen bluesiin. 
Luulin ennen, että sillä oli jotain tekemistä krapulan kanssa ja aloin sen takia vältellä baareja.
Nou nou, ne on kaksi ihan eri asiaa. Bluesi alkaa soimaan, jos on alkaakseen.
Istuin siis hetkeksi ihan hiljaa ja tuijotellin kattoon.

Jepjep en keksinyt yhtään syytä bluesiin.
Mutta kun se ei vain hiljentynyt.

Sitten rupesi kunnolla kyrsimään. Rupesi kyrsimään sellainen jokapäiväinen vahvuus.
Ja se, ettei saisi mennä liikennevaloissa makaamaan keskelle suojatietä jos tekisi mieli.
Ja se, että joku häiritsee duuni jutuilla sunnuntai rauhaa.
Ja se ettei voisi kirjoittaa mitä haluaa. Ja varmasti kirjoitan. Helvetti. Siinäs näitte. (helvetti) vielä toisen kerran kontrastina.
Ja se, että ei voi syödä salmiakkia ja niitä ihania ja makeita suklaa suffeleita irtokarkeista.
Ja se, että aina pitäisi olla niin helkkarin menossa (lenkille).
No tänään en ainakaan ollut, olin nimittäin melkeen kokopäivän kotona.
Ja se, sehän vasta olikin ihanaa.


Selasin kaiken maailman ihmeblogeja jossa oli ihania kuvia karva ja partakasoista.
Selasin niin kauan, että seuraava piste olisi ollut mennä oksentamaan toisten onnesta.
Mietin, että sitten kun löydän sen partakasan niin en varmana päästä irti.
Sitten mietin, että niin mietin kolmella viime kerrallakin.
eh.

Tänään myös tuntui niin pieneltä.
Oli jotenkin sellainen rajalla olo. Kun kaikki on niin rajalla.
Välillä ne veteen piirretyt viivat sekoittuvat eikä oikeen itsekkään pysy kärryillä molleista ja duureista, eli muureista.
Vaikka olen (aika) (ystävien ja perheen mielestä luultavasti todella) tempperamenttinen.
Ei sellaiselta hyvällä tavalla pieneltä, vaan sellaiselta mitättömältä.
No lohduttaa kuitenkin se, että tiedän huomenna aamulla olevan täysin toisenlainen fiilis.
Yleensä bluesseissa päätän olla seuraavan päivän puhumatta kenellekkään. Käyttäytyä niinkuin pikkumyy konsanaan, koska maailma.
Mutta sitten unohdan jo sen ennenkun olen päässyt kouluun.
Huomenna, onneksi
se huominen on
jo
huomenna.

Loppuun asioita joita haluaisin:
-Haluaisin maailman cooleimman kesätyön
-Ja juoda viiniä istuen lattialla maailman cooleimpien ihmisten kanssa (vähintään 7 henkeä lisäkseni, viiniä pitää juoda viinilaseista, muuten en ala)
-Istua ulkona keskikesällä
-Matkaka dameihin tai lontooseen (Tai edes tukholmaan MINÄ HALUAN!!!!)
-Ukulelen ja opetella soittamaan, koska vaari osaa
-Kerrankin todeta, että kaikki ei ole assholeja (tämä on epätodennäköisin, jopa istuminen ulkona keskikesällä keskellä huhtikuuta on todennäköisempi)

Tässä oli pala mua
rakkautta, terveisin tarralenkkari
14.4.2014

ps. te olette saaneet mut paranoian valtaan viime aikoina. Alatte pikkuhiljaa kuoriutumaan omista koloista ja näyttäytymään yhä enemmän, me aletaan tekemään tuttavuutta, mutta silti. Mietin paljon ketä te mystiset internet kaverit ootte ja mitä te teette. Kuinka paljon siellä on tuttuja ja tuntemattomia. Jos tekee mieli postaustoiveita ehdottaa, tai vaikka lähettää kuva viime kesän kesävarpaista mailaa ihmeessä kolppanen@hotmail.com . Ootte aika kivoja silti, vaikka välillä tämä kanssakäyminen on vallan yksipuolista. Ootte yli 56361 klikkauksen verran lähellä. Ja tiiättekö mitä, me tuijottelaan joka päivä samaa kuuta. Miettikääpä sitä.