keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Pulchiture


Viime viikot ovat olleet ylämäkiä ja alamäkiä. Jokaista vuoren huippua on seurannut rotko, ja toisin päin.
Tänään luennolla istuessani tajusin kuitenkin jotain.

Se johtui ehkä instagramin vaarrallisten profiilien selailusta, niiden jotka ovat mustalla listalla.
Tai koulun portaissa hymystä. Ujostutti ja katsoin pois, seiniin, kattoon ja kenkiin.
Olisi pitänyt jäädä juttelemaan.

Kuitenkin, oli pakko näpyttää twitteriin. Elämän ylivoimaisesti paras tunne.
Tuntea, kuinka pitkälle on päässyt. Omassa elämässä kahden vuoden mittakaavalla.
Ei se, kuinka paljon on matkaa, vaan se kuinka pitkälle on tullut.

ps. elämän onnellisuuten on myös saattanut vaikuttaa se, että olen sanonut kahdelle O:olle heipat. Odottelulle ääliöitä ihmisiä ja olemasta ujo ihmisten edessä. Elämäni kaksi parasta päätöstä. Tietenkin ulkomaille muuttamisen ja suhteen päättämisen jälkeen.